Job 6 Cross References - Finnish

¹ Niin Job vastasi ja sanoi: ² Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle, ³ Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös. ⁴ Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua. ⁵ Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa? ⁶ Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä? ⁷ Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden. ⁸ Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon! ⁹ Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua; ¹⁰ Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta. ¹¹ Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla? ¹² Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen? ¹³ Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta. ¹⁴ Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon. ¹⁵ Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet, ¹⁶ Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää. ¹⁷ Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa. ¹⁸ Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat. ¹⁹ He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat. ²⁰ Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa. ²¹ Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te. ²² Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne? ²³ Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä? ²⁴ Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua. ²⁵ Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa? ²⁶ Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen. ²⁷ Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa. ²⁸ Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen. ²⁹ Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman. ³⁰ Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?

¹ Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,

⁵ Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

² Minun puheeni on vielä murheellinen, ja minun voimani on heikko huokausteni tähden.

⁶ Punnitkaan hän minua oikialla vaa'alla, niin Jumala ymmärtää minun vakuuteni.

¹⁹ Ilmoita sinä meille, mitä meidän pitäis hänelle sanoman; sillä emme ulotu hänen tykönsä pimeydeltä. ²⁰ Kuka luettelee hänelle, mitä minä puhun? jos joku puhuu, niin hän niellään.

⁵ Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmees ja ajatukses, jotka sinä meille osoitat: ei ole mitään sinun vertaas; minä ilmoitan niitä ja sanon, vaikka ne ovat epälukuiset.

⁴ Sinä pidät minun silmäni, että he valvovat: minä olen niin voimatoin, etten minä voi puhua.

³ Kivi on raskas ja santa painaa; vaan tyhmän viha on raskaampi kuin ne molemmat.

²⁸ Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaa.

²³ Minä kokoon kaiken onnettomuuden heidän päällensä, minä ammun kaikki nuoleni heihin. ²⁴ Nälästä heidän pitää hiukahtuman ja poltetaudilla kulutettaman, ja äkillisellä kuolemalla; minä lähetän metsän petoin hampaat heidän keskellensä, ja kyykärmeen myrkyn.

⁴² Minä juotan nuoleni verellä, ja miekkani pitää lihaa syömän tapettuiden verestä, ja vangittuiden ja vihollisten paljastetusta päästä.

¹⁷ Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.

¹² Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi. ¹³ Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle: ¹⁴ Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

²⁰ Hänen silmänsä pitää näkemän hänen kadotuksensa, ja Kaikkivaltiaan vihasta pitää hänen juoman.

¹⁵ Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

²³ Sillä Jnmalan rangaistus on minulle vavistukseksi, ja en taida hänen korkeuttansa välttää.

¹³ (H 7:14) Ja on pannut sen päälle surmannuolet; hän on valmistanut vasamansa kadottamaan.

¹⁴ Hän ampui nuolensa ja hajoitti heitä: hän iski kovat leimaukset, ja peljätti heitä,

¹² Sillä sinä teet heitä olkapääksi: sinä tarkoitat jänteelläs heidän kasvojansa vastaan.

² Sillä sinun nuoles ovat minuun kiinnitetyt, ja sinun kätes painaa minua.

⁵ Terävät ovat sinun nuoles, että kansat lankeevat etees maahan, jotka sydämestänsä kuninkaan viholliset ovat.

¹⁵ Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen. ¹⁶ Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.

⁷ Herra, kuule minua nopiasti, henkeni katoo: älä kasvojas minulta kätke, etten minä niiden kaltaiseksi tulisi, jotka hautaan menevät.

¹⁴ Ihmisen henki pitää ylös hänen heikkoutensa; vaan murheellista henkeä kuka voi kärsiä?

¹² Hän on joutsensa jännittänyt, ja asettanut minun nuolella tarkoitettavaksi. ¹³ Hän ampui minun munaskuihini viinensä nuolet.

³³ Ja hän otti Pietarin ja Jakobin ja Johanneksen kanssansa, ja rupesi vapisemaan ja kauhistumaan. ³⁴ Ja sanoi heille: minun sieluni on suuresti murheissansa kuolemaan asti. Olkaat tässä ja valvokaat.

³⁴ Ja yhdeksännellä hetkellä huusi Jesus suurella äänellä, sanoen: Eli, Eli, lamma sabaktani? se on niin paljo kuin: minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minut annoit ylön?

¹¹ Että me siis tiedämme, että Herraa pitää peljättämän, niin me neuvomme ihmisiä, mutta Jumalalle olemme me julkiset: kuitenkin minä toivon, että me olemme myös julki teidänkin omassatunnossanne.

¹ Koran lasten opetus, edelläveisaajalle. (H42:2) Niinkuin peura himoitsee tuoretta vettä, niin minun sieluni himoitsee sinua, Jumala.

¹⁴ Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.

⁶ Ja metsä-aasit seisovat mäillä ja haistelevat tuulta niinkuin lohikärmeet, ja heidän silmänsä nääntyvät, ettei heinä kasva.

¹⁸ Voi, kuinka karja huokaa, ja laumat ammuvat! ettei heillä ole laidunta, ja lammaslaumat nääntyvät. ¹⁹ Herra, sinun tykös minä huudan, että kulo on polttanut laitumet korvessa, ja liekki on kaikki puut vainiossa sytyttänyt. ²⁰ Metsän eläimet myös sinun tykös huutavat, että vesi-ojat kuivuneet ovat, ja että kulo on polttanut laitumet korvessa.

¹³ Kaiken sinun ruokauhris pitää sinun suolaaman, ja sinun ruokauhris ei pidä ikänänsä ilman sinun Jumalas liittosuolata oleman; sillä kaikissa sinun uhreissas pitää sinun suolaa uhraaman.

²⁵ Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

³⁰ Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?

¹¹ Eikö korva koettele puhetta, ja suu maista ruokaa?

² Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

³ Sillä korva koettelee puheen, ja suu maistaa ruan.

¹⁰³ Sinun sanas ovat minun suulleni makiammat kuin hunaja.

³⁴ Suola on hyvä; mutta jos suola tulee mauttomaksi, milläs sitte suolataan?

⁶ Teidän puheenne olkoon aina otollinen ja suolalla sekoitettu, että te tietäisitte, kuinka teidän pitää jokaista vastaaman.

⁴ Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistus ovat, ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet, ⁵ Ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa, ja tulevaisen maailman voimaa,

¹² Hän sanoi: niin totta kuin Herra sinun Jumalas elää, ei ole minulla leipää, mutta pivo jauhoja vakkaisessa ja vähä öljyä astiassa: ja katso, minä kokoon kaksi puuta ja menen valmistamaan itselleni ja pojalleni, syödäksemme ja sitte kuollaksemme.

²⁷ Ja sano: näin sanoo kuningas: pankaat tämä vankihuoneesen, ja ruokkikaat häntä murheen leivällä ja murheen vedellä, siihen asti kuin minä tulen rauhassa.

²⁴ Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

⁹ Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

¹⁴ Mutta minä sanoin: voi Herra, Herra, katso, minun sieluni ei ole koskaan vielä saastutettu; sillä en ole minä ikänä, hamasta minun nuoruudestani tähän asti, mitään raatoa taikka raadeltua syönyt, ja ei saastainen liha ole koskaan suuhuni tullut.

¹⁶ Ja hän sanoi minulle: sinä ihmisen lapsi, katso, minä tahdon otaa pois leivän aineen Jerusalemista, niin että heidän pitää leipää syömän painolla ja murheella, ja juoman vettä määrällä ja surulla.

¹⁸ Sinä ihmisen poika, sinun pitää syömän leipäs vavistuksella, ja juoman vetes väristyksellä ja murheella, ¹⁹ Ja sanoman maakunnan kansalle: näin sanoo Herra, Herra Jerusalemin asuvaisista Israelin maalla: heidän pitää syömän leipänsä murheessa, ja juoman vetensä vaivaisuudessa; sillä maa pitää hävitetyksi tuleman kaikista, mitä siinä on, kaikkein asuvaisten pahuuden tähden.

³ En minä syönyt mitään herkullista ruokaa. Liha ja viina ei tullut minun suuhuni, enkä ollenkaan voidellut itsiäni siihen asti kuin kolme viikkoa loppuneet olivat.

¹¹ Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla? ¹² Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen? ¹³ Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

¹⁴ Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni. ¹⁵ Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin? ¹⁶ Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.

⁸¹ Minun sieluni ikävöitsee sinun autuuttas: minä toivon sinun sanas päälle.

¹⁴ En minä yksinäni voi kaikkea tätä kansaa kantaa; sillä se on minulle ylen raskas. ¹⁵ Ja jos sinä niin teet minulle, niin lyö minut kohta kuoliaaksi, jos minä muutoin olen armon löytänyt sinun edessäs, ettei minun niin täytyisi onnettomuuttani nähdä.

⁴ Mutta itse hän meni korpeen päiväkunnan matkan; ja kuin hän tuli sinne, istui hän katavan alla, rukoillen sieluansa kuolemaan, ja sanoi: jo kyllä on, Herra, ota nyt sieluni; sillä en minä ole parempi isiäni.

²⁰ Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille? ²¹ Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa? ²² Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

¹⁵ Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi. ¹⁶ Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.

¹³ O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua.

²¹ Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

⁴ Sillä sinun kätes oli yöllä ja päivällä raskas minun päälläni, niin että nesteeni kuivui: niinkuin kesällä kuivuu, Sela!

¹⁰ Katso, minä tahdon koetella sinua, mutta ei niinkuin hopiata, vaan minä teen sinun valituksi murheen pätsissä. ¹¹ Minun tähteni, tosin minun tähteni tahdon minä tehdä, etten minä häväistyksi tulisi; sillä en minä anna kunniatani toiselle. ¹² Kuule minua, Jakob, ja sinä minun kutsuttuni Israel: minä olen, minä olen ensimmäinen ja viimeinen. ¹³ Minun käteni on myös perustanut maan ja minun oikia käteni on kämmenellä mitannut taivaan: mitä minä kutsun, se on kohta valmis.

³ Niin ota nyt, Herra, minun sieluni minusta pois; sillä minä kuolisin paremmin kuin eläisin.

⁸ Mutta kuin aurinko noussut oli, toimitti Jumala suuren itätuulen, ja aurinko paisti Jonan päähän, että hän tuli voimattomaksi. Niin hän toivotti sielullensa kuolemaa, ja sanoi: minä kuolisin ennenkuin minä eläisin.

⁶ Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, ja ei löydä häntä, ja pyytää kuolla, vaan kuolema pakenee heitä.

² Puhu koko Israelin lasten joukolle, ja sano heille: teidän pitää oleman pyhät; sillä minä olen pyhä, Herra teidän Jumalanne.

²⁰ Ei Herra ole hänelle armollinen, sillä silloin tulee suuri Herran viha ja kiivaus sen miehen päälle, ja kaikki nämät kiroukset, jotka tässä kirjassa ovat kirjoitetut, joutuvat hänen päällensä; ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

² Ei kenkään niin pyhä ole kuin Herra; sillä ei yksikään ole paitsi sinua, ja ei yhtään kalliota ole niinkuin meidän Jumalamme.

²² Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

⁴ Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?

³³ Ojan multa kelpasi hänelle, ja kaikki ihmiset viedään hänen perässänsä; ja ne jotka ovat hänen edellänsä olleet, ovat epälukuiset.

²² Kuule lakia hänen suustansa, ja käsitä hänen puheensa sinun sydämees.

¹² Ja en poikkee hänen huultensa käskyistä, ja kätken hänen suunsa sanat, niinkuin minun tapani on.

³⁰ Vanhurskaan suu puhuu viisautta, ja hänen kielensä opettaa oikeutta.

⁹ Minä saarnaan sinun vanhurskauttas suuressa seurakunnassa: katso, en minä anna tukita suutani; Herra, sinä sen tiedät. ¹⁰ En minä salaa vanhurskauttas sydämessäni: minä puhun sinun totuudestas ja autuudestas: en minä peitä laupiuttas ja vakuuttas suuressa seurakunnassa.

¹⁷ Jumala, sinä olet minua nuoruudestani opettanut, sentähden minä julistan sinun ihmeitäs. ¹⁸ Ja minun vanhuudessani ja harmaaksi tultuani älä, Jumala, minua hylkää, siihenasti kuin minä ilmoitan sinun käsivartes lasten lapsille, ja sinun väkevyytes kaikille tulevaisille.

¹³ Minä luettelen huulillani kaikki sinun suus oikeudet.

¹¹ Poiketkaat teiltä, luopukaat tästä retkestä: antakaat Israelin Pyhän lakata meistä. ¹² Sentähden sanoo Israelin Pyhä näin: että te hylkäätte tämän sanan, ja luotatte väkivaltaan ja vääryyteen, ja kerskaatte siitä;

¹⁵ Sillä näin sanoo korkia ja ylistetty, joka asuu ijankaikkisuudessa, ja jonka nimi on Pyhä: minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, ja niiden tykönä, joilla särjetty ja nöyrä henki on, että minä virvoittaisin nöyryytetyn hengen, ja saattaisin särjetyn sydämen eläväiseksi.

⁹ Etten minä tee hirmuisen vihani jälkeen, enkä palaja Ephraimia kadottamaan; sillä minä olen Jumala, ja en ihminen, ja olen pyhä teidän keskellänne, ja en tahdo tulla kaupunkiin.

¹² Etkös sinä, Herra, ole alusta, minun Jumalani, minun pyhäni. Älä anna meidän kuolla, vaan anna heidän olla, o Herra, meille ainoasti rangaistukseksi, ja anna heidän, o meidän turvamme, meitä ainoasti kurittaa.

³ Jumala tuli etelästä ja pyhä Paranin vuorelta, Sela! hänen kunniansa peitti taivaat, ja hänen kiitoksensa täytti maan.

²⁰ Etten minä ole mitään tarpeellista teiltä salannut, jota en minä ole teille ilmoittanut, ja olen teille opettanut julkisesti ja huone huoneelta,

²⁷ Sillä en minä ole estänyt itsiäni ilmoittamasta teille kaikkea Jumalan neuvoa.

³² Joka ei omaakaan Poikaansa armahtanut, vaan antoi hänen kaikkein meidän edestämme, eikös hän myös lahjoita meille kaikkia hänen kanssansa?

⁴ Sillä jos ei Jumala armahtanut niitä enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan on pimeyden kahleilla helvettiin syössyt, ja antoi ylön heidät tuomioon kätkettää, ⁵ Ja ei ole armahtanut entistä maailmaa, vaan vapahti Noan vanhurskauden saarnaajan itse kahdeksantena, ja toi vedenpaisumisen jumalattomain maailman päälle;

⁷ Ja Philadelphian seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo se Pyhä, se totinen, jolla on Davidin avain, joka avaa ja ei yksikään sulje, joka sulkee ja ei yksikään avaa;

⁸ Ja niillä neljällä eläimellä oli kullakin kuusi siipeä ympärillä, ja he olivat sisältä silmiä täynnänsä; ja ei heillä ollut lepoa päivällä eikä yöllä, ja sanoivat: pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala kaikkivaltias, joka oli, ja joka on, ja joka tuleva on.

⁵ Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut. ⁶ Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä. ⁷ Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.

²⁰ Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,

²⁵ Tahdotkos niin kova olla lentävää lehteä vastaan, ja vainota kuivaa oljen kortta?

²⁸ Joka kuitenkin hukun niinkuin mädännyt raato, ja niinkuin koilta syöty vaate.

¹ Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

⁴ Puhunko minä ihmisen kanssa? miksi ei minun henkeni pitäisi tästä murehtiman?

⁵ Katso, minun päiväni ovat kämmenen leveys tykönäs, ja minun elämäni on niinkuin ei mitään sinun edessäs: kuinka aivan turhat ovat kaikki ihmiset, jotka kuitenkin niin suruttomasti elävät Sela!

⁵ Sinä vuodatat heitä niinkuin kosken, ja he ovat niinkuin uni, niinkuin ruoho aamulla, joka kohta lakastuu, ⁶ Joka aamulla kukoistaa ja nopiasti kuivuu, ja ehtoona leikataan ja kuivettuu. ⁷ Sen tekee sinun vihas, että me niin hukumme, ja sinun hirmuisuutes, että me niin äkisti täältä temmataan. ⁸ Sillä meidän pahat tekomme sinä asetat etees, meidän tuntemattomat syntimme valkeuteen sinun kasvois eteen. ⁹ Sentähden kuluvat kaikki meidän päivämme sinun vihastas: meidän vuotemme loppuvat pikemmin kuin juttu. ¹⁰ Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä vuotta, taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta: ja kuin se paras on ollut, niin on se tuska ja työ ollut: sillä se leikataan pois. niinkuin me lentäisimme pois.

²³ Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

¹⁴ Sillä hän tietää, minkäkaltainen teko me olemme: hän muistaa meidät tomuksi. ¹⁵ Ihminen on eläissänsä niinkuin ruoho: hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla: ¹⁶ Kuin tuuli käy sen päällitse, niin ei hän enään kestä, eikä hänen siansa tunne häntä ensinkään.

¹⁸ (H 40:13) Hänen luunsa ovat vahvat niinkuin vaski, hänen ruotonsa niinkuin rautaiset seipäät.

²⁴ (H 41:15) Hänen sydämensä on kova niinkuin kivi, ja niin vahva kuin alimmainen myllyn kivi.

² Te olette miehet; taito kuolee teidän kanssanne. ³ Minulla on niin sydän kuin teilläkin, enkä ole alemmaisempi teitä: kuka se on, joka ei näitä tiedä?

² Jota te tiedätte, sitä minäkin tiedän, enkä ole halvempi teitä.

²⁸ Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

² Ketäs autat? sitäkö, jolla ei voimaa ole? autatkos sitä, jolla ei voimaa ole käsivarressa?

¹² Sillä se on meidän kerskauksemme, nimittäin meidän omantuntomme todistus, että me yksinkertaisuudessa ja Jumalan vakuudessa, ei lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa olemme maailmassa vaeltaneet, mutta enimmästi teidän tykönänne.

⁴ Mutta koetelkaan kukin oman tekonsa, ja sitte hän taitaa ainoasti itsestänsä kerskata, ja ei yhdessäkään muussa;

¹¹ Abraham sanoi: minä ajattelin: kukaties ei tässä paikassa ole yhtään Jumalan pelkoa: ja he surmaavat minun, emäntäni tähden.

³ Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä. ⁴ Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut. ⁵ Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

⁴ Sinä olet hyljännyt pelvon, ja puhut ylönkatseella Jumalan edessä.

⁵ Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

¹ Davidin, Herran palvelian Psalmi, edelläveisaajalle. (H36:2) Se on sydämestäni sanottu jumalattomain menosta: ei he ensinkään Jumalaa pelkää. ² Sillä hän suosittelee itsiänsä silmäinsä edessä, niinkauvan kuin hän löytää pahuutensa, saattaaksensa vihaa matkaan. ³ Hänen suunsa sanat ovat vääryys ja petos; ei hän tahdo enempää ymmärtää, että hän jotakin hyvää tekis,

¹⁷ Ystävä rakastaa ainian, ja veli tulee julki hädässä.

⁴⁰ Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: etkö sinäkään Jumalaa pelkää, ettäs olet yhdessä kadotuksessa?

¹⁵ Iloitkaat iloisten kanssa, ja itkekäät itkeväisten kanssa.

²⁶ Ja jos yksi jäsen kärsii jotakin, niin kaikki muut jäsenet kanssa kärsivät, ja jos yksi jäsen kunniassa pidetään, niin kaikki jäsenet myös riemuitsevat.

²⁹ Kuka on heikko, ja en minä myös heikoksi tule? Kuka pahoitetaan, ja en minä pala?

² Kantakaat toinen toisenne kuormaa ja niin Kristuksen lakia täyttäkäät.

³ Muistakaat sidotuita, niin kuin te heidän kanssansa sidotut olisitte, ja niitä, jotka murhetta kärsivät, niinkuin te itse vielä lihassa olisitte.

¹⁹ Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

¹¹ Minun ystäväni ja lähimmäiseni ovat kohdastansa minua vastaan, ja minun omaiseni seisovat kaukana.

⁹ Niin myös minun ystäväni, johon minä uskalsin, joka sai minun leipääni, se tallasi minun jalkainsa alle.

¹² Sillä jos minun vihamieheni häpäisis minua, sen minä kärsisin: ja jos minun vainoojani nousis minua vastaan, niin minä kätkisin itseni hänen edestänsä. ¹³ Vaan sinä olet minun kumppanini, minun johdattajani ja minun tuttavani: ¹⁴ Me jotka ystävällisesti keskenämme neuvoa pidimme, ja vaelsimme Jumalan huoneesen joukossa.

¹⁸ Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.

⁴ Jokainen karttakoon lähimmäistänsä, ja älköön uskoko veljeänsäkään; sillä veli sortaa ja painaa alas veljensä, ja ystävä pettää ystävänsä. ⁵ Ystävä pilkkaa ystäväänsä, ja ei puhu totuutta; he totuttavat kielensä puhumaan valhetta, ja ahkeroitsevat pahaa tehdä.

¹⁸ Miksi minun ahdistukseni kestää niin kauvan, ja minun haavani ovat aivan pahat, niin ettei niitä kukaan parantaa taida? Sinä olet minulle niin kuin lähde, joka ei enään vuotaa tahdo.

¹⁴ Kaikki sinun rakastajas unhottavat sinun, ja ei kysy sinua; sillä minä olen lyönyt sinua, niinkuin vihollista armottomalla kurituksella, suurten pahaintekois tähden ja raskasten synteis tähden.

⁵ Älköön kenkään uskoko lähimmäistänsä; älköön kenkään uskaltako päämiesten päälle; kätke sinun suus ovi siltä, joka makaa helmassas. ⁶ Sillä poika katsoo ylön isänsä, tytär karkaa äitiänsä vastaan, ja miniä anoppiansa vastaan; ja ihmisen viholliset ovat hänen oma perheensä.

¹⁸ En minä kaikista teistä puhu: minä tiedän ne, jotka minä valitsin: mutta että Raamattu täytettäisiin: joka syö leipää minun kanssani, hän tallasi minun jalallansa.

³² Katso, aika tulee, ja nyt tuli, että te jokainen hajoitetaan omillensa, ja minun te yksinäni jätätte. En minä kuitenkaan yksinäni ole, sillä Isä on minun kanssani.

¹² Nämät ovat häpiäpilkut vieraana ollessansa teidän rakkaus-aterioissanne, jotka ravitsevat itsiänsä pelkäämättä: he ovat vedettömät pilvet, jotka tuulelta ajetaan ympäri, paljaat, hedelmättömät puut, kahdesti kuolleet, juurinensa reväistyt ylös;

¹ Ja Elia Tisbiläinen Gileadin asuja sanoi Ahabille: niin totta kuin Herra Israelin Jumala elää, jonka edessä minä seison, ei pidä näillä vuorilla kastetta eikä sadetta tuleman, muutoin kuin minun sanani jälkeen.

¹⁹ Helvetti ottaa syntiset pois niinkuin pouta, ja niinkuin kuivuus kuluttaa lumisen veden.

⁷ Kuksen lapset: Seba, Hevila, Sabta, Naema ja Sabteka. Naeman lapset: Skepa ja Dedan.

³ Mutta Joksan siitti Seban ja Dedanin. Dedanin lapset olivat: Asserim, Letusin ja Luumim.

¹⁵ Hadar, Tema, Jetur, Naphis ja Kedma.

¹ Ja rikkaan Arabian kuningatar oli kuullut Salomon sanoman Herran nimestä, ja tuli koettelemaan häntä tapauksilla.

¹⁰ Kuninkaat meren tyköä ja luodoista pitää lahjoja kantaman: kuninkaat rikkaasta Arabiasta ja Sebasta pitää annot tuoman.

¹⁴ Kantakaat vettä janoovaa vastaan, te jotka asutte Temanin maassa: taritkaat pakenevaisille leipää.

²³ Dedanille, Temalle, Busille ja kaikille maan äärissä asuvaisille,

²² Saban ja Ragman kauppamiehet tekivät sinun kanssas kauppaa, ja toivat sinun markkinoilles kaikkinaisia kalliita yrttejä, kalliita kiviä ja kultaa. ²³ Haran ja Kanne, ja Eden ynnä Seban kauppamiesten kanssa, Assur ja Kilmad olivat myös sinun kauppamiehes.

³ Ylimmäiset lähettävät alamaisensa veden perään, mutta kuin he tulevat kaivolle, niin ei he löydä vettä, ja kantavat niin astiansa kotia tyhjänä jälleen; he käyvät surullisina ja häpeevät, ja peittävät päänsä, ⁴ Että maa pakahteli, ettei sada maan päälle, peltomiehet käyvät suruissansa ja peittävät päänsä,

¹³ Sinä Herra olet Israelin toivo; kaikki, jotka sinun hylkäävät, pitää häpiään tuleman; ne minusta luopuneet pitää maahan kirjoitettaman; sillä he hylkäävät Herran, joka on elävä vesilähde.

⁵ Mutta toivo ei anna häpiään tulla, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka meille annettu on.

³³ Niinkuin kirjoitettu on: katso, minä panen Zioniin loukkauskiven ja pahennuksen kallion, ja jokainen, joka hänen päällensä uskoo, ei pidä häpiään tuleman.

¹¹ Kuin Jobin kolme ystävää kuulivat kaiken sen onnettomuuden, joka hänelle tullut oli, tulivat he itsekukin paikkakunnastansa: Eliphas Temanista, Bildad Suasta ja Zophar Naemasta, ja kokoontuivat ynnä tulemaan, armahtelemaan ja lohduttamaan häntä. ¹² Ja kuin he nostivat taampaa silmänsä, ei he häntä tunteneet, ja korottivat äänensä ja itkivät; ja jokainen repäisi vaatteensa, ja heittivät tomua päänsä päälle taivasta kohden, ¹³ Ja istuivat hänen kanssansa maan päällä seitsemän päivää ja seitsemän yötä, ja ei sanaakaan hänen kanssansa puhuneet; sillä he näkivät hänen kipunsa sangen suureksi.

¹⁵ Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

⁴ Sillä te olette valheen saarnaajat, ja kaikki kelvottomat lääkärit.

⁹ Mutta ihmiset ovat kuitenkin turhat, voimalliset myös puuttuvat: he painavat vähemmän kuin ei mitään, niin monta kuin heitä on.

⁷ Köyhää vihaavat kaikki hänen veljensä, ja hänen ystävänsä vetäytyvät taamma hänestä; ja joka sanoihin luottaa, ei hän saa mitään.

²² Niin lakatkaat siis ihmisestä, jonka sieramissa henki on; sillä ette tiedä, missä arviossa hän on.

⁵ Näin sanoo Herra: kirottu olkoon se mies, joka luottaa ihmiseen, ja panee lihan itsellensä käsivarreksi, ja jonka sydän luopuu pois Herrasta. ⁶ Hänen pitää tuleman niinkuin kanerva korvessa, ja ei pidä saaman nähdä tulevaista lohdutusta; ja hänen pitää asuman kuivuudessa korvessa, hedelmättömässä ja autiossa erämaassa.

⁹ Me paransimme Babelia, mutta ei hän terveeksi tullut; antakaat siis hänen olla, ja käykäämme itsekukin maallensa; sillä hänen rangaistuksensa ulottuu hamaan taivaasen, ja astuu pilviin ylös.

³¹ Silloin sanoi Jesus heille: tänä yönä te kaikki pahenette minussa; sillä kirjoitettu on: minä lyön paimenta, ja lampaat laumasta pitää hajoitettaman.

⁵⁶ Mutta tämä on kaikki tapahtunut, että prophetain kirjoitukset täytettäisiin. Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänen ja pakenivat.

¹⁶ Minun ensimäisessä edesvastauksessani ei yksikään minun kanssani ollut, vaan kaikki antoivat ylön minun; (älköön se heille olko soimattu!)

⁹ Ja häntä pitää itkettämän, ja maan kuninkaat parkuvat häntä, jotka hänen kanssansa huorin tekivät ja hekumassa elivät, kuin he hänen palonsa savun näkevät. ¹⁰ Ja pitää taampana seisoman hänen vaivansa pelvon tähden ja sanoman: voi, voi suurta kaupunkia Babylonia, väkevää kaupunkia! sillä yhdellä hetkellä tuli sinun tuomios.

¹⁷ Ja kaikki haahdenhaltiat, ja kaikki haaksiväki, jotka laivoissa asuvat, ja merimiehet, ja jotka merellä vaeltavat, seisoivat taampana, ¹⁸ Ja huusivat, kuin he savun hänen palostansa näkivät, ja sanoivat: kuka on tämän suuren kaupungin verta?

³ Katso, tässä minä olen; vastatkaat minua Herran ja hänen voideltunsa edessä: jos olen kenenkään härjän eli aasin ottanut, ja jos olen jollekulle ylöllistä tehnyt eli jotakuta sortanut, jos jonkun kädestä olen lahjoja ottanut ja antanut soaista silmäni: niin minä ne teille annan jälleen.

¹¹ Ja hänen tykönsä tulivat kaikki hänen veljensä, ja kaikki hänen sisarensa, ja kaikki ne jotka hänen ennen tunsivat, ja söivät hänen kanssansa, ja hänen huoneessansa ja käänsivät heitänsä hänen puoleensa, ja lohduttivat häntä kaikesta siitä pahasta, minkä Herra oli antanut tulla hänen päällensä. Ja itsekukin heistä antoi hänelle yhden rahan ja kultarenkaan.

³³ En minä ole yhdenkään hopiaa eikä kultaa eikä vaatteita pyytänyt.

⁴⁸ Niin pitää hänellä oikeus oleman lunastettaa jälleen sittekuin hän myyty on, että joku hänen veljistänsä pitäis hänen lunastaman jällensä;

⁸ Ja sanoin heille: me olemme ostaneet veljemme Juudalaiset jälleen, jotka olivat myydyt pakanoille, varamme jälkeen; ja te vielä nyt tahdotte myydä veljenne, jotka meille myydyt ovat; niin he vaikenivat ja ei taitaneet vastata.

²⁰ Kalliilla ajalla vapahtaa hän sinun kuolemasta, ja sodassa miekasta.

⁷ Ei velikään taida ketään lunastaa, eikä Jumalalle ketään sovittaa. ⁸ Sillä heidän sielunsa lunastus on ylen kallis, niin että se jää tekemättä ijankaikkisesti,

¹⁵ Kuitenkin vapahtaa Jumala minun sieluni helvetin vallasta; sillä hän korjasi minun, Sela!

² Sanokaan Herran lunastetut, jotka hän on tuskasta vapahtanut,

²¹ Ja tahdon sinun vapahtaa ilkiäin käsistä, ja pelastaa sinua julmain vallasta.

²⁷ Katso, sitä me olemme tutkineet, ja se on niin: kuule sitä, ja tunne sinä myös se hyväkses.

² Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.

¹¹ Katso, minä olen odottanut teidän puhuissanne, minä olen ottanut teidän ymmärryksestänne vaarin, siihenasti että te olisitte osanneet oikeuden.

¹⁵ He pelkäävät, ja ei taida silleen mitään vastata, eikä mitään puhua. ¹⁶ Että minä olen odottanut, ja ei he taida mitään puhua; vaan he vaikenivat, ja ei enää vastaa mitään.

¹ Kuule siis, Job, minun puhettani, ja ota vaari kaikista sanoistani!

³¹ Job, ota tästä vaari ja kuule, ole myös ääneti, että minä puhuisin! ³² Mutta jos sinulla on jotakin puhumista, niin vastaa minua. Puhu! sillä minä tahdon, ettäs olisit vanhurskas. ³³ Jos ei, niin kuule sinä minua, ja ole ääneti; minä opetan sinulle taidon.

³² Ellen minä ole osannut, niin opeta sinä minua: jos minä olen tehnyt väärin, niin en minä sitä silleen tee.

¹² Erhetykset kuka ymmärtää? anna minulle anteeksi salaiset rikokset.

⁸ Minä neuvon sinua ja osoitan sinulle tien, jotas vaellat: minä johdatan sinun silmilläni.

¹ Davidin Psalmi, Jedutunilta, edelläveisaajalle. (H39:2) Minä olen sanonut: minä tahdon pitää vaarin teistäni, etten minä tekisi syntiä kielelläni: minä hallitsen suuni niinkuin suitsilla, niin kauvan kuin minä näen jumalattoman edessäni. ² Minä tulin mykäksi, vaikenemisella vaikenin hyvästä; mutta minun murheeni lisääntyi.

⁹ Anna viisaalle, niin hän viisaammaksi tulee: opeta vanhurskasta, niin hän opissaan etenee.

¹² Koska viisas rankaisee sitä, jaka häntä kuulee, se on niinkuin korvarengas, ja niinkuin kaunistus parhaasta kullasta.

¹⁹ Sentähden, minun rakkaat veljeni, olkoon jokainen ihminen nopia kuulemaan, (mutta) hidas puhumaan, ja hidas vihaan;

² Sillä moninaisissa me kukin puutumme. Mutta joka ei puheessa lankee, se on täydellinen mies, joka voi myös koko ruumiinsa suistaa.

⁴ Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

⁵ Jospa te voisitte juuri ääneti olla, niin te olisitte taitavat.

³ Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan? ⁴ Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan. ⁵ Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

³⁴ Miksi te minua lohdutatte turhaan? ja teidän vastauksenne löydetään vääräksi.

²⁵ Eikö se niin ole? kuka nuhtelee minua valhetteliaksi, ja minun sanani tyhjäksi tekee?

³ Ja närkästyi kolmen ystävänsä päälle, ettei he mitään vastausta löytäneet, ja kuitenkin tuomitsivat Jobin.

¹⁸ Joka ajattelematta puhuu, hän pistää niinkuin miekalla; vaan viisasten kieli on terveellinen.

²¹ Toimellinen mies ylistetään viisautensa tähden; ja suloinen puhe lisää oppia. ²² Viisaus on elämän lähde hänelle, joka sen saanut on, vaan tyhmäin oppi on hulluus. ²³ Viisas sydän puhuu toimellisesti, ja hänen huulensa opettavat hyvin. ²⁴ Suloiset sanat ovat mesileipää; ne lohduttavat sielua, ja virvoittavat luut.

²¹ Kuolema ja elämä on kielen voimassa: joka häntä rakastaa, se saa syösä hänen hedelmästänsä.

¹¹ Sana, aikanansa puhuttu, on niinkuin kultainen omena hopiamaljassa.

¹⁰ Saarnaaja koki löytää kelvollisia sanoja, oikeassa mielessä kirjoitettuja, totuuden sanoja. ¹¹ Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia.

¹⁰ Mutta hän sanoi hänelle: sinä puhut niinkuin tyhmät vaimot puhuvat. Jos me olemme hyvää saaneet Jumalalta, eikö myös meidän pidä ottaman pahaa vastaan? Kaikissa näissä ei Job syntiä tehnyt huulillansa.

³ Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt. ⁴ Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä. ⁵ Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi. ⁶ Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun. ⁷ Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen. ⁸ Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania. ⁹ Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä, ¹⁰ Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä. ¹¹ Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani? ¹² Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt? ¹³ Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo. ¹⁴ Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on; ¹⁵ Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa; ¹⁶ Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet. ¹⁷ Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat; ¹⁸ Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä; ¹⁹ Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä: ²⁰ Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille? ²¹ Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa? ²² Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan? ²³ Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty? ²⁴ Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi, ²⁵ Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle. ²⁶ Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.

³ Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä. ⁴ Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

⁴ Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

⁹ Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

² Kuinka kauvan sinä tahdot näitä puhua? ja sinun suus puheet ovat niinkuin väkevä tuuli?

¹ Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.

³ Sillä korva koettelee puheen, ja suu maistaa ruan. ⁴ Valitkaamme meillemme oikeus, tietääksemme keskenämme, mikä hyvä on. ⁵ Sillä Job on sanonut: minä olen hurskas, ja Jumala on kieltänyt minulta oikeuteni. ⁶ Minun täytyy valhetella, ehkä minulla vielä oikeus olis: minä vaivataan ilman ansiota minun nuoliltani. ⁷ Kuka on Jobin vertainen, joka irvistystä juo niinkuin vettä, ⁸ Ja käy pahantekiäin kanssa tiellä, niin että vaeltaa jumalattomain kanssa? ⁹ Sillä hän on sanonut: Ei se auta ihmistä, että hän pyytää Jumalalle kelvata.

² Kuka on se, joka taidossansa niin eksyy ja puhuu niin taitamattomasti?

⁵ (H 39:38) Minä olen kerran puhunut, en minä enempää vastaa, enkä toiste sitä enää tee.

⁸ (H 40:3) Pitäiskö sinun minun tuomioni tyhjäksi tekemän, ja minua vääräksi soimaaman, ettäs itse olisit hurskas?

³ Se on turha ihminen, joka ajattelee peittää neuvonsa: sentähden tunnustan minä, että minä taitamattomasti puhunut olen sitä, joka on minun tietoni ylitse ja jota en minä ymmärrä.

⁷ Kuin Herra nämät sanat oli Jobille puhunut, sanoi Herra Eliphaalle Temanilaiselle: minun vihani on julmistunut sinun ja kahden sinun ystäväs päälle; sillä ette ole oikein puhuneet minusta, niinkuin minun palveliani Job.

¹ (H12:2) Ephraim ruokkii itsensä tuulella, ja samoo itätuulen perään, ja enentää joka päivä valhetta ja vahinkoa. He tekevät Assurin kanssa liiton, ja vievät öljyä Egyptiin.

³⁷ Sillä sanoistas sinä hurskaaksi tehdään, ja sanoistas sinä tuomitaan.

¹⁴ Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää;

²² Ei teidän pidä yhtään leskeä eli orpolasta murheelliseksi saattaman. ²³ Koska sinä jonkun heistä murheelliseksi saatat: jos hän hartaasti huutaa minun tyköni, niin minä tahdon totisesti kuulla hänen huutonsa. ²⁴ Ja minun vihani julmistuu, niin että minä tapan heidät miekalla; ja teidän emäntänne pitää tuleman leskiksi, ja teidän lapsenne orvoiksi.

⁹ Lesket olet sinä laskenut tyhjänä, ja taittanut orpoin käsivarret.

³ He ajavat orpoin aasit pois, ja ottavat leskein härjät pantiksi.

⁹ He repivät orvot nisistä, ja panttaavat köyhän.

¹² Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

¹⁷ Olenko minä syönyt palani yksinäni, ettei orpo ole myös siitä syönyt?

²¹ Jos olen nostanut käteni orpoja vastaan, ehkä minä näin minun voimallisena porteissa olevan;

¹⁵ (H 7:16) Hän kaivoi haudan ja valmisti, ja on kaatunut siihen kuoppaan, jonka hän oli tehnyt.

⁶ Verkon he virittivät minun käymiseni eteen, ja minun sieluni vältti: kuopan he kaivoivat minun eteeni, ja siihen he itse lankesivat, Sela!

³ Tehkää oikeus köyhälle ja orvolle, ja auttakaat raadolliset ja vaivaiset oikeudelle.

¹⁰ Älä siirrä takaperin entisiä rajoja,ja älä mene orpoin pellolle. ¹¹ Sillä heidän lunastajansa on voimallinen: hän toimittaa heidän asiansa sinua vastaan.

²⁰ Onko se oikein, että hyvä kostetaan pahalla? Sillä he ovat kaivaneet minun sielulleni kuopan; muista siis, kuinka minä olen seisonut sinun edessäs, ja puhunut heidän parastansa, ja käänsin sinun julmuutes heidän puolestansa.

²² Että huuto kuuluis heidän huoneistansa, ettäs niin äkisti olet antanut tulla sotaväen heidän päällensä; sillä he ovat kaivaneet kuopan minua käsittääksensä, ja ovat virittäneet paulan minun jalkaini eteen.

⁷ Isänsä ja äitinsä he katsovat ylön sinussa: muukalaisille he väkivaltaa ja vääryyttä tekevät; orpoja ja leskiä he sortavat sinussa.

³ Ja ovat minun kansastani arpaa heittäneet; ja ovat pojan porton edestä antaneet, ja piian myyneet viinan edestä, ja sen juoneet.

¹⁰ Ja kuitenkin hänen täytyi pois ajettuna olla, ja mennä pois vangittuna; ja hänen lapsensa ovat kaikkein katuin suissa lyödyt, ja hänen kunniallisistansa heitettiin arpaa, ja kaikki hänen ylimmäisensä pantiin kahleisiin.

⁵ Ja minä tahdon tulla teidän tykönne ja rangaista teitä, ja tahdon olla nopia todistaja noitia vastaan, huorintekiöitä ja valapattoisia vastaan, ja niitä vastaan, jotka palkolliselta palkan pidättävät, leskille ja orvoille väkivaltaa ja vääryyttä tekevät, ja jotka muukalaista sortavat, eikä pelkää minua, sanoo Herra Zebaot.

²⁷ Se on Isälle ja Jumalalle puhdas ja saastatoin jumalanpalvelus: oppia orpoja ja leskiä heidän murheessansa, ja itsensä saatatoinna maailmassa pitää.

³ Ja ahneudesta ajatelluilla sanoilla pitää heidän teitä kauppaaman, joiden tuomio ei silleen kauvan viivy, eikä heidän kadotuksensa makaa.

³ Pitääkö sinun jaarituksiis ihmisten vaikeneman, että sinä pilkkaat, eikä yksikäan sinua häpäisisi?

⁴ Ei pidä minun huuleni vääryyttä puhuman, ja minun kieleni ei pidä petosta ottaman eteensä.

³ Minun sydämeni puhuu oikeuden, ja minun huuleni sanoo puhtaan ymmärryksen.

⁴ Sillä minun puheessani ei tosin ole petosta, minun ymmärrykseni on vilpitöin sinun edessäs.

¹⁰ Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

¹⁰ Mutta hän tuntee minun tieni; koetelkaan minua, niin minä löydetään niinkuin kulta;

⁴ Ei pidä minun huuleni vääryyttä puhuman, ja minun kieleni ei pidä petosta ottaman eteensä. ⁵ Pois se minusta, että minä sanoisin teidät hurskaaksi, siihenasti kuin minun loppuni tulee, en minä luovu jumalisuudestani. ⁶ Minun oikeudestani, jonka minä pidän, en minä luovu. Minun omatuntoni ei kalva minua koko elinaikani.

⁵ Sillä Job on sanonut: minä olen hurskas, ja Jumala on kieltänyt minulta oikeuteni.

⁶ Sentähden pidän minä itseni viallisena, ja kadun tomussa ja tuhassa.

¹⁸ Ja teidän pitää jälleen sitä vastaan näkemän, mikä eroitus on vanhurskaan ja jumalattoman vaiheella, ja sen vaiheella, joka Jumalaa palvelee, ja sen, joka ei häntä palvele.

⁶ Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

⁸ Sinä olet puhunut minun korvaini kuullen: sinun ääntäs täytyy minun kuulla: ⁹ Minä olen puhdas ja ilman laitosta, viatoin ja synnitöin. ¹⁰ Katso, hän on löytänyt syyn minua vastaan, sentähden pitää hän minun vihollisenansa. ¹¹ Hän on pannut minun jalkani jalkapuuhun, ja kätkenyt minun tieni. ¹² Katso, juuri siitä minä päätän, ettes ole hurskas; sillä Jumala on suurempi kuin yksikään ihminen.

³ Se on turha ihminen, joka ajattelee peittää neuvonsa: sentähden tunnustan minä, että minä taitamattomasti puhunut olen sitä, joka on minun tietoni ylitse ja jota en minä ymmärrä. ⁴ Niin kuules nyt, anna mimun puhua: minä kysyn sinulta, opeta minua. ⁵ Minä olen kuullut sinua tarkoilla korvilla, ja minun silmäni ovat nyt nähneet sinun. ⁶ Sentähden pidän minä itseni viallisena, ja kadun tomussa ja tuhassa.

¹⁴ Mutta täydellisten sopii vahva ruoka, joilla ovat tottumisen kautta harjoitetut mielet hyvää ja pahaa eroittamaan.