Lamentations 3:54 Cross References - FinnishPR

⁵⁴ Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.

¹¹ Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi. ¹² Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä. ¹³ Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, ¹⁴ minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'. ¹⁵ Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella? ¹⁶ Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa."

⁴ (H18:5) Kuoleman paulat piirittivät minut, turmion virrat peljästyttivät minut.

²² (H31:23) Minä sanoin hädässäni: "Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä". Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin.

¹ Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Liljat"; Daavidin virsi. (H69:2) Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti. ² (H69:3) Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni.

¹⁵ (H69:16) Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.

⁴ niin vedet upottaisivat meidät, virta tulvisi meidän sielumme ylitse; ⁵ niin tulvisivat kuohuvat vedet meidän sielumme ylitse.

¹⁰ "Minä sanoin: Kesken rauhallisten päivieni minun on mentävä tuonelan porteista; jäljellä olevat vuoteni on minulta riistetty pois. ¹¹ Minä sanoin: En saa minä enää nähdä Herraa, Herraa elävien maassa, en enää ihmisiä katsella manalan asukasten joukossa. ¹² Minun majani puretaan ja viedään minulta pois niinkuin paimenen teltta; olen kutonut loppuun elämäni, niinkuin kankuri kankaansa, minut leikataan irti loimentutkaimista. Ennenkuin päivä yöksi muuttuu, sinä teet minusta lopun. ¹³ Minä viihdyttelin itseäni aamuun asti-niinkuin leijona hän murskaa kaikki minun luuni; ennenkuin päivä yöksi muuttuu, sinä teet minusta lopun.

¹⁸ Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.

¹¹ Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nämä luut ovat koko Israelin heimo. Katso, he sanovat: 'Meidän luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyttä, me olemme hukassa'.

³ (H2:4) Sinä syöksit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröitsi minut, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi vyöryivät minun ylitseni. ⁴ (H2:5) Minä ajattelin: Olen karkoitettu pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä saan vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi. ⁵ (H2:6) Vedet piirittivät minut aina sieluun asti, syvyys ympäröitsi minut, kaisla kietoutui päähäni.

⁸ Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ⁹ ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. ¹⁰ Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa,