Bible verses about "sheperd" | FinnishPR

1 Peter 5:2-4

2 kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, 3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, 4 niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

1 Peter 3:15

15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,

Proverbs 1:1-33

1 Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut, 2 viisauden ja kurin oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi, 3 taitoa tuovan kurin, vanhurskauden, oikeuden ja vilpittömyyden saamiseksi, 4 mielevyyden antamiseksi yksinkertaisille, tiedon ja taidollisuuden nuorille. 5 Viisas kuulkoon ja saakoon oppia lisää, ja ymmärtäväinen hankkikoon elämänohjetta 6 ymmärtääkseen sananlaskuja ja vertauksia, viisasten sanoja ja heidän ongelmiansa. 7 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin. 8 Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta, 9 sillä ne ovat ihana seppele sinun päähäsi ja käädyt sinun kaulaasi. 10 Poikani, jos synnintekijät sinua viekoittelevat, älä suostu. 11 Jos he sanovat: "Lähde mukaamme! Väijykäämme verta, vaanikaamme viatonta syyttömästi; 12 nielaiskaamme niinkuin tuonela heidät elävältä, ehyeltään, niinkuin hautaan vaipuvaiset; 13 me saamme kaikenlaista kallista tavaraa, täytämme talomme saaliilla; 14 heitä arpasi meidän kanssamme, yhteinen kukkaro olkoon meillä kaikilla" - 15 Älä lähde, poikani, samalle tielle kuin he, pidätä jalkasi heidän poluiltansa. 16 Sillä heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan verta. 17 Sillä verkko on viritetty kaikille siivekkäille, niin että ne sen näkevät. -Mutta turhaan: 18 omaa vertansa he väijyvät, vaanivat omaa henkeänsä. 19 Näin käy jokaiselle väärän voiton pyytäjälle: se ottaa haltijaltaan hengen. 20 Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla; 21 meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo: 22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa? 23 Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne. 24 Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, 25 vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, 26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; 27 kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus. 28 Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. 29 Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa 30 eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, 31 saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan. 32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa. 33 Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.

John 10:1-42

1 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri. 2 Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. 3 Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. 4 Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. 5 Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä." 6 Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti. 7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi. 8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet. 9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. 10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. 11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. 12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. 13 Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. 14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, 15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. 16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen. 17 Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. 18 Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni." 19 Niin syntyi taas erimielisyys juutalaisten kesken näiden sanain tähden. 20 Ja useat heistä sanoivat: "Hänessä on riivaaja, ja hän on järjiltään; mitä te häntä kuuntelette?" 21 Toiset sanoivat: "Nämä eivät ole riivatun sanoja; eihän riivaaja voi avata sokeain silmiä?" 22 Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi. 23 Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä. 24 Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." 25 Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. 26 Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. 27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. 28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. 29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. 30 Minä ja Isä olemme yhtä." 31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. 32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" 33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". 34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? 35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin- 36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'? 37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. 38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." 39 Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä. 40 Ja hän meni taas Jordanin tuolle puolelle siihen paikkaan, missä Johannes ensin kastoi, ja viipyi siellä. 41 Ja monet tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Johannes ei tehnyt yhtäkään tunnustekoa; mutta kaikki, mitä Johannes sanoi tästä, on totta". 42 Ja monet siellä uskoivat häneen.

Psalms 23:1-6

1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. 5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. 6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Topical data is from OpenBible.info, retrieved November 11, 2013, and licensed under a Creative Commons Attribution License.